Oletko koskaan seisonut kaupan
hedelmätiskillä viimeinen pennonen kourassasi ja yrittänyt etsiä niin
pientä omenaa, johon kolikkosi riittäisi? Minä olen. Kovin kauan sitä ei
kehtaa tehdä. Noin viidennen omenan kohdalla yleensä luovuttaa ja
lähtee kaupasta hedelmien tuoksun yllyttämän nälän kurniessa vatsassa.
Opiskeluvuosina tuollaista tapahtui muutamankin kerran.
Oikea köyhyys ei ole tilapäistä
rahapulaa eikä se johdu uusista keittiönkaapeista tai veneen
ostamisesta. Se on jatkuva ja näköalaton tila, josta ei ole ulospääsyä.
Se tarkoittaa valinnanvapauden ja hallinnan tunteen menettämistä,
sellaisen ihmisyyden kaventumista, jollaisena me länsimaissa ihmisyyden
hahmotamme. Yksilönvapaus, mahdollisuus päättää omasta elämästään ja
tehdä valintoja, jotka parantavat elämänlaatua, puuttuvat tai ainakin
heikentyvät. Kaikki rahat menevät välttämättömään elämiseen, ruokaan ja
asumiseen, jos riittävät niihinkään.
Köyhyys on myös periytyvää. Se on
riippuvuutta yhteiskunnan hyväntahtoisuudesta tukien muodossa. Se
nakertaa itsetuntoa, pahimmassa tapauksessa elämänhalua. Se pakottaa
jäämään kotiin juhlista ja tapahtumista sekä estää kutsumasta ystäviä
kylään, koska ei ole mitään, mitä tarjota vieraille. Köyhyys hävettää,
syrjäyttää ja masentaa. Köyhyys ja sairastelevuus kulkevat käsi kädessä.
Köyhien lapsia kiusataan enemmän kuin esim. ulkomaalaisia.
Kotitalous lasketaan pienituloiseksi,
jos se jää alle 60 % koko väestön mediaanitulosta. Esimerkiksi yhden
aikuisen taloudessa tämä tarkoittaa alle 1140 €:n, yhden aikuisen ja
kahden lapsen taloudessa n. 2000 €:n kuukausituloja. Koko Suomen
väestöstä pienituloisia on 13 %. Reilun 47700 asukkaan Lohjalla köyhyys
koskettaa siis yli 6000 ihmistä. Lisäksi Uudenmaan liiton tilastojen
mukaan lohjalaisista n. 19 % saa toimeentulotukea. Tämä tarkoittaa yli
9000 ihmistä ja määrä on nousussa. Valtaosa heistä on nuoria ja
yksinasuvia. Kolme pienituloisinta ryhmää ovat opiskelijat, työttömät ja
eläkeläiset.
Pätkätyön vastaanottaminen pudottaa
pienituloisimpien ryhmien tukia jopa euro eurosta ja aiheuttaa uuden
paperisodan. Juuri tehty hallituksen päätös työttömyysturvan ja
asumistuen suojaosista on vain pieni askel oikeaan suuntaan. Rakenteissa
on vieläkin sellaisia syvään juurtuneita oletuksia kuin että köyhät
ovat laiskoja tai että he eivät yritä tarpeeksi. Suurin osa ihmisistä on
kuitenkin halukas tekemään paljonkin oman tilanteensa parantamiseksi,
jos siihen vain on mahdollisuus.
Sosiaalipolitiikan professori Heikki
Hiilamo kirjoittaa kirjassaan Uusi hyvinvointivaltio (2011) SOMA:sta eli
sosiaalisten mahdollisuuksien politiikasta. Yksinkertaistettuna sillä
tarkoitetaan painopisteen siirtämistä eri syistä jaettavista tuista
sellaisiin investointeihin, joilla tukiverkon varaan putoaminen
estetään. Tällöin sosiaalipolitiikkaa ei nähdä kustannuksena, vaan
tuotantovoimana, joka lisää taloudellista kasvua, työllisyyttä ja
tehokkuutta. Se tarkoittaa myös tukiverkosta irti pyristelemisen
helpottamista eli että passiivinen tukien nostaminen on
kannattamattomampaa kuin aktiivisuus, josta nykyinen järjestelmä
rankaisee. Kummallisin esimerkki tältä kesältä oli vapaaehtoisena ja
palkatta kahvin kaatamisesta kiinni jäänyt työtön, jolta valokuvan
perusteella evättiin hänelle kuuluvat tuet.
Sivistysvaltion mittarina pidetään,
kuinka se kohtelee kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Lähes kaikesta
pitää nyt säästää, mutta vain ajatuksiltaan köyhä valtio tai kunta vie
pienituloisilta kolmannen sektorin avun ja harrastusmahdollisuudet.
Köyhälle uimahallikin saattaa olla liian kallis, jos pääsymaksu on pois
ruokarahoista.
On edullisempaa esim. ylläpitää
luontopolkuja kuin maksaa huonosti voivien köyhien terveydenhuollosta.
On myös kaukonäköisempää taata lapsille ja nuorille hyvä koulutus ja
kouluruoka, ilmaista vapaa-ajan toimintaa ja kokoontumispaikkoja sekä
panostaa nuorten työllistämiseen kuin jäädä odottamaan, kuinka moni
heistä myöhemmin tarvitsee kalliita erityispalveluita - ja jää
erilaisten tukien varaan.
SOMA katsoo pidemmälle kuin yhteen
tai kahteen hallituskauteen ja tämänhetkiseen taloustilanteeseen. Sillä
köyhyyden periytymisen kierre voidaan katkaista.
(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras -palstalla)
