Miltähän tuntuisi mennä tekemään
ilmaiseksi työtä, josta joku toinen saa palkkaa? Tai motivoisiko
haravoida puistoa, jossa ei ole mitään haravoitavaa? Näitä mietin, kun
peruspalveluministeri Paula Risikon idea vastikkeellisesta
työttömyyskorvauksesta julkaistiin.
Minua potkii aiheen pariin myös
vanhentunut väite, että Vihreät olisi yhden asian puolue. Vihreillä on
ainoana puolueena ajantasainen sosiaalipoliittinen ohjelma
Keskustapuoleen ohella. Ohjelman teemoja puitiin viikonlopun mittaisessa
koulutustilaisuudessa, jossa puhuivat mm. vihreät sosiaalipolitiikan
asiantuntijat Heikki Hiilamo ja Osmo Soininvaara.
Molempien mukaan työttömien
aktivointi sinänsä on hyvä asia, mutta velvoitetyö toimisi juuri
päinvastoin. Hiilamo näkee siinä vaaran, että oikeita työpaikkoja
menetetään velvoitetöille, jolloin köyhien määrä vain kasvaa. Koska tämä
vältetään vain teettämällä täysin hyödyttömiä töitä, velvoitetyössä on
Soininvaaran mukaan simputuksen riski. Aktivointitoimiin sidotut myös
työllistyvät huonommin kuin muut työttömät. Auki olevia kysymyksiä ovat
lisäksi velvoitetyöläisten vakuutukset, työterveys, matkakorvaukset ja
lastenhoito.
Eliniän odotetta pidetään keskeisenä
hyvinvoinnin mittarina. Suomessa eliniän odote on 1990-luvun laman
jälkeen kasvanut kaikkien muiden väestöryhmien paitsi köyhimpien
keskuudessa. Lisäksi eliniän odotteen ero kasvoi pieni- ja
suurituloisten välillä huomattavasti 1980-luvun lopusta 2000-luvun
loppuun mennessä. Naisilla ero kasvoi neljästä vuodesta seitsemään
vuoteen, miehillä seitsemästä vuodesta 12,5 vuoteen. Toisin sanoen
köyhät kuolevat yhä nuorempina rikkaisiin verrattuna.
Tuloerojen kasvu nakertaa suomalaista
hyvinvointivaltiota. Työmarkkinat puolestaan ovat keskeisin tekijä
tuloerojen muodostumisessa. Hyvinvointivaltio rakennettiin sotien
jälkeen täystyöllisyyden varaan. Nyt työelämä jakaa ihmiset. Jos et
pärjää työmarkkinoilla, olet ulkona lähes kaikesta. Kyse ei ole
pelkästään rahan ansaitsemisesta, vaan myös sosiaalisesta asemasta. Työn
kautta ihminen kokee osallisuutta ja arvostusta. Se myös takaa
autonomisen aseman yhteiskunnassa. Harvassa ovat ne “tatut”, jotka
haluavat elää tukien varassa.
Soininvaara totesi alustuksessaan:
“Passiivinen rahanjako on lähellä heitteillejättöä.” Vihreiden ajamassa
perustulossa ei olekaan kyse passivoinnista, vaan ennen kaikkea työnteon
helpottamisesta. Kun kannustinloukut ja byrokratia vähenevät,
erilaisten pätkätöiden vastaanottaminen helpottuu vähentäen suoraan
köyhyyttä ja lisäten hyvinvointia. Myös yksityisyrittäjien asema
paranee. Kaikenlainen työnteon lisääminen puolestaan lisää verotuloja ja
ostovoimaa. Perustulolla voidaan siis muodostaa positiivisten
vaikutusten kehä.
Keskeinen syy, miksi Vihreät lähti
hallitukseen oli, että hallitusneuvotteluissa saatiin kaikkien
köyhimpien perusturvaa korotettua 100 eurolla. Lisäksi saatiin mukaan
kirjaus, että hallitus parantaa työn ja sosiaaliturvan
yhteensovittamista. Työttömät ovat nyt saamassa suojaosuudet
asumistukeen ja työmarkkinatukeen eli he voivat tienata vähän tulojen
vaikuttamatta tukiin. Asumistuessa summa on 300 € kuuden kuukauden ajan,
työmarkkinatuessa 400 € ilman aikarajaa. Seuraavaksi sama periaate
pitäisi saada koskemaan myös eläkeläisiä.
Tällaisilla keinoilla luodaan
ihmisille aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa työnteolla omaan
hyvinvointiinsa. Ne eivät myöskään syö toisten työpaikkoja eivätkä johda
kahtiin työmarkkinoihin, joissa osa porukasta tekee työtä ja saa siitä
palkkaa, osa tekee palkatta, jotta ansaitsisi oikeuden olla osa
yhteiskuntaa.
On myös lyhytnäköistä laittaa
työttömät maksamaan tilanteesta, johon työmarkkinat ovat ajautumassa.
YLE uutisoi 11.10.2013, että puolet nykyisistä työpaikoista on
katoamassa, koska ne voidaan korvata roboteilla. Onko senkin jälkeen
vielä niin, että vain työssäkäyvä puolikas ihmiskuntaa saa nauttia
hyvinvoinnista ja loput ajetaan köyhyyteen tai orjan asemaan? Eikö se
olisi sinetti paluulle sääty-yhteiskuntaan?
Vihreät lähtevät ohjelmissaan siitä,
että kaikilla pitää olla samat edut ja mahdollisuudet. Kyse on
sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kaikilla ei ole yhtä hyviä
terveydellisiä ja sosiaalisia lähtökohtia. Yhteiskunnan tehtävä on
edelleen paikata tätä eriarvoisuutta eikä lisätä sitä.
(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-palstalla)