Valtuustosali. Ilta tummuu ikkunoiden
takana, mutta sisällä on valoisan riehakas tunnelma. Eri ryhmien
edustajat taputtelevat toisiaan selkään ja virkamiehiä ylistetään
monisanaisesti. Taas on tehty liuta päätöksiä, joihin kaikki ovat
tyytyväisiä. Erilaiset näkökulmat on otettu huomioon eikä kukaan koe
jääneensä keskustelujen ulkopuolelle. Lopuksi kaikki rientävät
onnellisina koteihinsa.
Hetkinen. Ei tämä ole uskottava alkukohtaus jutulleni. Mutta kaunis päämäärä se voisi olla.
Länsi-Uusimaa uutisoi joitakin
viikkoja sitten Itä-Suomen yliopistossa teetetystä tutkimuksesta, jonka
mukaan valtaosa luottamushenkilöistä kokee, että tietoa ja tilastoja
hallitsevilla viranhaltijoilla on kunnissa liikaa valtaa. Viranhaltijat
puolestaan pitävät päättäjien tietoja ja sitoutumista kunnan strategiaan
vähäisinä.
Selvästikään tieto ei aina kohtaa
päätöksentekoa ja arvostuksessa on puutteita puolin ja toisin. Lisäksi
kuralla oleva talous aiheuttaa päätöksentekoprosesseihin kiirettä ja
pakkoa. Sovituissa aikatauluissa tietenkin pitäisi pysyä, mutta eikö
muutaman kuukauden viivytys maksa itsensä takaisin, jos päätökset
tehdään harkinnan ja eri vaihtoehtojen avoimen punnitsemisen pohjalta?
Kun tieto kulkee ja prosessit ovat hallittuja, viivytyksiäkin tulee
vähemmän.
Piskuisessa Bhutanissa, joka
sijaitsee Himalajan vuoristossa Kiinan ja Intian välissä, on ollut jo 30
vuotta käytössä kansalaisten onnellisuutta mittaava indeksi,
`bruttokansanonnellisuus´. Kuninkaan toimesta mittaristo on sidottu
perustuslakiin. Se on jaettu kymmeniin osa-alueisiin, kuten henkiseen
kasvuun, oman ajan käyttöön, vuorovaikutukseen ja hyvään hallintotapaan.
Jokaiselle osa-alueelle on määritelty tavoitteet ja niitä mitataan
numeerisilla ja laadullisilla indikaattoreilla sekä
kansalaistutkimuksilla.
Vaikka näin laajaa ja yhtenäistä
hyvinvointimittaristoa ei meillä Suomessa vielä olekaan, askelia sitä
kohti kuitenkin otetaan. Puhutaan arvopohjaisesta päätöksenteosta ja
kansalaisten onnellisuudesta politiikan onnistumisen mittarina.
Bruttokansantuote ei enää pelkästään riitä.
Kuntaliitto on jo pari vuotta sitten
hyväksynyt suosituksen “vaikutusten ennakkoarvioinnista kunnallisessa
päätöksenteossa”. Sen perusidea on, että aina selvitetään useita eri
päätösvaihtoehtoja, joiden vaikutuksia arvioidaan etukäteen.
Vähimmäisvaatimus on, että valmistellun esityksen rinnalla esitetään
nollavaihtoehto eli kerrotaan, mitä tapahtuu, jos olemassa oleva tilanne
ei muutu mitenkään.
Päätösvaihtoehtoja tulee tarkastella
kokonaisvaltaisesti - kuntalaisten, ympäristön, kuntaorganisaation ja
henkilöstön sekä talouden näkökulmasta. Jako on hyvin lähellä Bhutanin
bruttokansanonnellisuuden neljää perustekijää: kestävää taloudellista
kasvua, luonnon monimuotoisuutta, sosiaalisia ja poliittisia
olosuhteita.
Suosituksen tueksi on laadittu opas,
joka tarjoaa työkalun kunta- ja toimialakohtaisen arvioinnin
kehittämistä varten. Se kertoo, mitä asioita valmistelevan virkamiehen
olisi huomioitava päätösesitystä tehdessään. Samoja asioita
luottamushenkilön tulisi punnita ennen päätöksentekoa.
Eri toimialoilta löytyy lisäksi
tutkimus- ja tilastotietoa, jota voidaan hyödyntää arvioinnin
painopisteiden ja seurantamittarien määrittelemisessä. Esimerkiksi
lakisääteisesti kerran valtuustokaudessa laadittavalle
hyvinvointikertomukselle on olemassa valmis sähköinen formaatti, joka
Lohjallakin on otettu käyttöön.
Ennakkoarvioinnin kehittäminen
konkretisoi kunnan stratetegiaa ja selkeyttää yhteisiä tavoitteita
virkamiehille ja luottamushenkilöille. Jälkikäteisarviointikin on
helpompaa, kun tiedetään, mitä arvioidaan. Jos prosessi on julkinen,
sivutuotteena saadaan asukkaiden suurempi luottamus politiikkaan.
Kuntalaisten on helpompi ymmärtää ns. huonojen päätösten taustat
silloin, kun hyviä päätöksiä ei ole mahdollista tehdä. Tämä vähentää
valitusten määrää. Läpinäkyvämpi päätöksentekoprosessi on myös linjassa
Lohjan strategian ykkösarvon eli avoimuuden kanssa.
(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-palstalla)
