keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kulttuuripassilla elämänlaatua kaikille

Kyläpöllönen Kiasmassa
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta linjasi viime syyskuun kokouksessaan uuden Elinvoima-toimialan Kaupunkisisältöjen painopisteet vuodelle 2017. Yhdeksi painopisteeksi valittiin jokaisen kuntalaisen monipuolisen kulttuurin ja liikunnan harrastamisen mahdollistaminen. Matalan kynnyksen osallistumista edistäisi Espoossa vuosina 2014-15 pilotoitu kulttuuripassi.

Kulttuuripassilla parannetaan taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien mahdollisuuksia käyttää itseä kiinnostavia taide- ja kulttuuripalveluja tarjoamalla ilmaisia pääsylippuja. Tausta-ajatuksena on, että kulttuuri ei ole luksusta, vaan kaikkien perusoikeus. Sillä parannetaan elämänlaatua, edistetään terveyttä ja osallisuutta. Samalla tuodaan uusia yleisöjä kulttuuritarjonnan piiriin. Passin tarkoituksena ei ole viedä tilaa maksavilta asiakkailta, vaan ilmaisten lippujen jakamista voidaan rajoittaa. Pilottihankkeessa ilmaislippujen määrän katoksi asetettiin 5 % esitystä kohti.

Kulttuuripassi-verkosto koostuu kulttuuripalvelujen tuottajista ja sosiaalialan toimijoista. Jälkimmäiset jakavat kulttuuripasseja asiakkailleen. Käytäntö on osoittautunut toimivaksi, koska tällöin asiakkaiden tulotietoja ei tarvitse erikseen tarkistaa ja vältetään turha byrokratia. Tämä myös kannustaa asiakkuuteen ja avun hakemiseen.

Kaikki pilottiin osallistuneet olivat kulttuuripassiin todella tyytyväisiä. Sosiaalipuolella sitä pidettiin asiakastyötä tukevana työkaluna. Kulttuuritoimijoille kokeilun positiivinen sivutuote oli täyttöasteen kasvattaminen ilman omaa markkinointia tai taloudellista panostusta. Asiakkaat puolestaan antoivat ylistävää palautetta mahdollisuudesta osallistua tapahtumiin, joihin ei olisi ilman kulttuuripassia ollut varaa mennä.

Parannusehdotuksiakin asiakkailta tuli. Kulttuuripassin piiriin toivottiin lisää nuoria kiinnostavia tapahtumia, rock-klubeja sekä urheilutapahtumia. Lisäksi toivottiin maksutonta liikkumista kulttuuripalvelujen luo, jotta esimerkiksi bussilipun hinta ei muodostuisi esteeksi osallistumiselle.

Tällä hetkellä kulttuuripassista on käynnissä jatkohanke. Tavoitteena on toimintamallin leviäminen koko Suomeen pysyvästi. Yhtenäinen malli mahdollistaisi kulttuuripassin käytön yli kunta- ja maakuntarajojen. Uusia alueita ja organisaatioita siis toivotaan mukaan. Lohja voisi mainiosti olla yksi niistä.



(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-palstalla)