Pykäläpaketti on melkoinen luku-urakka maallikolle. Kokonaisuutena tavoiteltu malli vaikuttaa monimutkaiselta - paljon monimutkaisemmalta kuin nykytilanne, johon alunperin lähdettiin hakemaan yksikanavaisuutta ja integraatiota.
Olen yrittänyt lukea pykäliä ja eri tahojen niistä tekemiä kommentteja erityisesti työkyvyttömän näkökulmasta. Valitettavasti tätä näkökulmaa ei juurikaan löydy raporteista. Esimerkiksi Uudenmaanliiton laatima lausunto on asiantunteva, kriittinen ja perusteellinen, mutta näkökulma on luonnollisesti järjestäjätahon, kuten myös HUS:n laatimassa lausunnossa. Jälkimmäisessä painottuu huoli erikoissairaanhoidon pirstaloitumisesta ja päivystystoiminnan vaarantumisesta.
Seuraan sivusta vakavasti sairaan tuttavani kamppailua työeläkeyhtiön, Kelan ja TE-toimiston triangelissa, jossa toisensa kumoavat päätökset veisivät voimat terveeltäkin. Tuttavalleni ei myönnetä eläkettä, koska vakuutusyhtiö katsoo tusinan häntä hoitaneen lääkärin näkemyksen vastaisesti hänen olevan työkykyinen. Kela puolestaan ei myönnä kuntoutusta, koska se uskoo lääkärinlausuntoja ja jo kertaalleen toteutettua työkokeilua, joka piti keskeyttää heti alkuunsa, koska tuttavani kunto ei työntekoa kestä. Lopputulemana hän joutuu hakeutumaan työttömäksi työnhakijaksi saadakseen peruspäivärahaa, vaikka ei pysty terveydentilansa vuoksi ottamaan työtä vastaan. On kertomattakin selvää, että tällainen tilanne aiheuttaa valtavat rahahuolet - puhumattakaan henkisistä paineista, jotka pahimmillaan johtavat vakavaan masennukseen.
Sote-uudistuksen tavoitteena oli taata yhdenvertaiset palvelut kaikille. Painotettiin ihmislähtöisyyttä sekä toiminta- ja työkyvyn ylläpitämistä. Puhuttiin organisaatiorajat ylittävistä palveluketjuista ja ”sairasloman ja hoitoketjun määrittelystä asiakkaan toimintakyvyn näkökulmasta” (alueuudistus.fi). Jos nämä toteutuisivat, sairastunut ei joutuisi esimerkkini tavoin eri tahojen pompottelemaksi.
Hyötyykö työkyvytön valinnanvapaudesta? Löytyykö sen kautta esimerkiksi lääkäreitä, joiden lausunnot painavat enemmän kuin vakuutuslääkäreiden? En usko. Niin kauan kuin voittoa tavoittelevien yhtiöiden annetaan olla osana potilaiden terveydentilaa koskevia päätöksiä, raha menee ihmisistä välittämisen ohi. Valinnanvapausmallilla samaa markkinamoraalia ajetaan koko terveydenhuoltoon.
Huoleni siitä, että vain terveimmät ja hyväosaisimmat pääsevät nauttimaan laadukkaasta hoidosta ja valinnanvapaudesta, jakaa moni poliitikko ja asiantuntija. Jos terveysfirmat pääsevät poimimaan potilasrusinat pullasta, ”vaikeimmat” ja tuottamattomimmat yksilöt jäävät rannalle. Esimerkiksi vaikeavammaisille tai vanhuksille myönnettävän henkilökohtaisen budjetin kohdalla tämänhetkinen valinnanvapausluonnos sallii yksityisten palveluntuottajien jopa kieltäytyä tarjoamasta hoitoa. Kuten Krista Mikkonen totesi 2.12.2017 Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa: ”Potilaan hoitoketjuja piti eheyttää, mutta uudessa mallissa välejä, joihin pudota, on vielä entistäkin enemmän.”
Valinnanvapaus johtaa palvelujen hajautumiseen, vaikka sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli ns. yhden luukun periaate. Sosiaali- ja terveystoimen selkeä yhdistäminen olisi auttanut työkyvytöntä, koska sairastuminen vaikuttaa lähes aina rahatilanteeseen, perhesuhteisiin ja jopa asumisjärjestelyihin. Se olisi edesauttanut eheän ketjun muodostumista sairastumisesta kuntoutukseen ja työhönpaluuseen tai eläkkeelle. Valinnanvapaus on kuitenkin ajanut integraation ohi. Ihmisten perusturvan kustannuksella kasvatetaan yksityisten terveysyhtiöiden kassaa.
Työkyvyttömiä eriarvoistaa valmisteilla olevassa mallissa se, kuinka hyvän työterveyspalvelun työnantaja heille tarjoaa. Työterveyshän säilyy entiseen tapaan erillisenä. Heikoimmassa asemassa ovat pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät, joilla ei ole varaa järjestää itselleen kallista työterveyshuoltoa. He ovat erilaisessa asemassa myös suhteessa Kelaan, vakuutusyhtiöihin ja TE-toimistoihin kuin palkolliset. Yksinyrittäjä on yksin yrittäjä sairastuessaankin. Henkilökohtainen riski ulottuu työkyvyn menettämiseen, vaikka yrittäjä kuinka hoitaisi säntillisesti YEL-maksunsa ja muut lakisääteiset velvoitteensa. Kun itse jouduin reilut seitsemän vuotta sitten laittamaan yritykseni pöytälaatikkoon sairauden vietyä työkyvyn, olin kokonaisen vuoden täysin ilman tuloja. Vakuutusyhtiöön ja Kelaan toimittamieni paperien, lausuntojen ja selvitysten nippu täyttää kokonaisen mapin. Ennen kuin työkyvyttömyyseläke myönnettiin viiden vuoden taistelun jälkeen, täytyi puhjeta vielä yhden kroonisen sairauden lisää.
Jos aidosti haluttaisiin toteuttaa tasalaatuinen palvelu kaikkialla yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti, mitään valinnanvapautta ei edes tarvittaisi. Riittäisi, että ottaisi yhteyttä lähimpänä olevaan sote-keskukseen ja tietäisi saavansa sieltä parhaan mahdollisen hoidon. Niin, se tarkoittaisi askelia taaksepäin - tai vain sen hyväksymistä, että julkinen terveydenhuolto oli tavoitteena ylivoimainen. Rahoituksen ongelmia en usko ratkaistavan yksityistämisellä. Kaikki lukemani lausunnot toteavat, että valinnanvapaus tulee lisäämään byrokratiaa ja kustannuksia.
Mitä enemmän sote-sopalla on hämmentäjiä sitä enemmän tullaan tarvitsemaan myös sääntelyä, valvontaa ja palveluohjausta. Nämä lisäävät kustannuksia, vaikka säästää piti. Tämä tarkoittaa väistämättä asiakasmaksujen nousua, mikä puolestaan kurjistaa työkyvyttömien taloudellista ahdinkoa entisestään. Sekavassa tilanteessa myös hoitoon pääsyn nopeus ja hoidon oikea-aikaisuus saattavat kärsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti