Kuka, mitä ja miksi?

Joskus vuosia sitten, kun lapseni olivat vielä pieniä, kävimme Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa. Lintuosastolla eräässä vitriinissä silmiini osui ihana pikkuinen pöllö, kyläpöllönen eli Otus scops. Tunsin heti sielujen sympatiaa tuota pientä täytettyä olentoa kohtaan ja päätin ottaa selvää, kuka se oikein on tirppojaan.

Nettiä selaamalla selvisi, että kyläpöllönen majailee Etelä-Euroopassa ja Lähi-Idässä sekä Etelä-Venäjällä ja Ukrainassa. Talveksi se viisaana pikkupöllösenä muuttaa vielä etelämmäs eli Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Kooltaan lintu on aika pieni pöllöksi eli vain noin 20 cm, mutta sen siivet ovat pitkät ja soveltuvat hyvin muuttamiseen. Oli siis ilmeistä, että meillä on paljonkin yhteistä. Vaikka kohtalo onkin laittanut minut syntymään tänne Pohjolan kylmyyteen, halu lennähtää etelään etenkin talvisaikaan olisi kova. Sen lisäksi olen suhteellisen pienikokoinen minäkin ja erittäin muuttamiseen soveltuva. Tai no, ainakin olen kantanut eräänkin muuttolaatikon vaihdettuani asuntoa reippaasti yli 20 kertaa elämäni aikana. 

Kun sitten luin, että kyläpöllösen naama on vaaleampi kuin muu ruumis, tajusin löytäneeni alter ego -eläimeni. Minä en rusketu kasvoista sitten millään. Vaikka grillaisin hartiani tummanruskeiksi - mitä en tietenkään enää nykyään tee, koska se lisää ihosyövän riskiä - kasvoni pysyvät kalpeina.

Ravinnon suhteen olen hieman vaativampi kuin kyläpöllönen, joka syö pääasiassa hyönteisiä. Uskon kyllä, että tulevaisuutemme on hyönteisten syömisessä, mutta vielä toistaiseksi kaipaan vähän muutakin ravintoa. On meissä sekin ero, että kyläpöllönen on enimmäkseen yöaktiivinen ja minä puolestani rakastan nukkumista, mutta ei pidä takertua pikkuseikkoihin. Viihdymme kuitenkin molemmat avoimilla metsämailla, puistoissa ja puutarhoissa. Synkät kuusikot jätämme hyttysille ja menninkäisille.

Tuon ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen on tapahtunut paljon. Kävi nimittäin niin, että vuonna 2011 kyläpöllösiä havaittiin ensimmäistä kertaa Suomessa, Hauhon Mustilassa. Kesäinen Mustilan kylä meni havainnosta ihan sekaisin. Lintubongareita hiippaili pitkin kylän raittia öiseen aikaan kuin pöllöt konsanaan. Silloin kukaan ei onnistunut vielä näkemään yhtään yksilöä, mutta laji tunnistettiin äänestä, matalasta vihellyksestä.

Puolisen vuotta ensimmäisestä havainnosta kyläpöllönen hyväksyttiin uudeksi lintulajiksi Suomessa. Maahanmuuttaja sai virallisen statuksen, kuten asiaan kuuluu, ja selvisi se minunkin kohtaloni. Olin vain ollut vähän etuajassa. Lajilleni tyypilliseen tapaan ajattelin jatkaa matalaa huhuiluani eli jos vielä liityn johonkin kuoroon, laulan todennäköisesti alttoa. Voisin myös luvata hieman sekoittaa pakkaa, vaikken kokonaisia kyliä sekaisin saisikaan.

Tähän blogiin tarkoitukseni on koota ajatuksiani kuntapolitiikasta ja politiikasta vähän laajemminkin. Olen ollut vuodesta 2012 yksi Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-ringin kolumnisteista. Kun lehti muuttui tabloidikokoon, Kirjoittavieraan palstakokoa supistettiin melkein puolella. Aloin kaivata foorumia, jolla pohtia asioita vähän pidemmälti ja saada omaa ääntäni enemmän kuuluviin. Politiikassa puhutaan vakavista asioista, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen, luontomme kestävyyteen ja meidän kaikkien tulevaisuuteen. Elämänilo säilyttäen asiat kuitenkin etenevät joutuisammin ja mukavammin. Siksi haluan kirjoittaa pilke silmäkulmassa ja huumoria unohtamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti