Olipa kerran suloinen prinsessa ja
komea prinssi. Satumaisten sattumien kautta he tapasivat ja halusivat
jakaa elämänsä toistensa kanssa. Kuten saduissa aina, kuningas laittoi
heidän rakkautensa testiin. “Säästetään”, kuningas jyrähti ja laittoi
parin taistelemaan hirviötä vastaan ilman puolta valtakuntaa, kultaa ja
kameleita.
Hirviön nimi oli Kela. Se kuului
pahamaineisten Kannustinloukku-nimisten hirviöiden heimoon, joka ei
säästänyt edes rakastavaisia, perheitä eikä lapsia.
Tässä kohtaa tarinaa on syytä romauttaa
loputkin pilvilinnan tornit, koska tosiasiassa sadun prinssi ja
prinsessa olivat kuninkaansa hylkimiä rampoja eivätkä enää edes nuoria.
Naimisiinmeno tarkoittaisi heille köyhyyttä - eikä todellakaan siksi,
että he olisivat halunneet kalliit satuhäät, vaan koska yhteiselämä
leikkaisi heidän saamiaan tukia sadoilla euroilla kuukaudessa.
Sekä prinssi että prinsessa olivat
eläköityneet iässä, jossa valtaosa ihmisistä luo uraa ja lyhentää
asuntolainaa. Heille ei ollut ehtinyt kertyä korkeita työeläkkeitä saati
omaisuutta, johon turvata. Kerrottakoon tässä kohtaa, että kumpikaan ei
ollut aiheuttanut sairauttaan itse päihteillä tai muilla
holtittomuuksilla. Molemmat olivat voimavaransa ylittäen yrittäneet
viimeiseen asti pysyä rattailla töitä tehden ja opiskellen.
Kumpikin sai matalan työeläkkeen
lisäksi kansaneläkettä ja asumistukea. Tavatessaan he elivät tahoillaan
kädestä suuhun lähes kaikesta säästäen. Kahden asunnon ylläpito alkoi
tuntua järjettömältä, koska prinssi ja prinsessa halusivat olla koko
ajan yhdessä. He ryhtyivät etsimään yhteistä asuntoa. Viikkokausia he
tekivät laskelmia. Kela-hirviön alamaiset auttoivat parhaansa mukaan,
mutta eivät mahtaneet mitään Kelan säädöksille ja määräyksille.
Kävi ilmi, että jos prinssi ja
prinsessa muuttaisivat yhteen asumaan, molempien kansaneläkkeestä
leikattaisiin siivu toisen eläkkeen takia. Lisäksi he saisivat
asumistukea suhteessa paljon vähemmän yhteiseen asuntoon kuin kahteen
erilliseen asuntoon. Kaiken kruunaisi lasten tuloihin kohdistuva Kelan
saksilonkero, joka veisi 100 € lapsilisistä.
Prinssin ja prinssin yhteenmuutto ei
pienentäisi ruokakuluja - koska ei ollut mistä pienentää. Yhden asunnon
ylläpitokulut sentään olisivat pienemmät kuin kahden, mutta tämä ei
riittäisi korvaamaan tulojen roimaa pudotusta. Tilannetta eivät suinkaan
helpottaneet pilviin karanneet asuntojen hinnat ja vuokra-asuntojen
puute. Lasten kulut eivät yhteenmuutosta myöskään pienenisi.
Kuningas näytti rakastavan
keskituloisia, ei jo valmiiksi köyhyysrajalla kitkuttelevia. Kela oli
armollinen vain niille pariskunnille, joiden toisella osapuolella oli
kunnon tulot. Oletettiin, että prinssi saapui valkoisella ratsulla ja
alkoi elättää prinsessaa ja tämän lapsia.
Sairaudet ja eläkeläisyys eivät saisi
rajoittaa ihmisen mahdollisuutta parisuhteeseen ja perhe-elämään oli
tämä prinsessa tai rampa. Tukijärjestelmän pitäisi kannustaa
yhteisasumiseen, jotta puolikäytössä olevia vuokra-asuntoja vapautuisi
markkinoille. Kuinka moni tilastojen sinkku onkaan oikeasti kahden
vuokra-asunnon ja erillään asumisen loukussa elävä pienituloinen?
Kansaneläkkeen määrään eivät vaikuta
puolison palkkatulot, mutta eläketulot vaikuttavat. Mallissa otetaan
kaikista köyhimmiltä, koska kansaneläkettä saa vain silloin, kun
työeläke jää alle takuueläkerajan. Tämän vuoden alusta puolison tulot
eivät ole vaikuttaneet työmarkkinatuen määrään. Sama periaate on saatava
koskemaan myös muita tukia oli puolison tulojen laji mikä tahansa.
Tässä sadussa ei ole onnellista
loppua: ei tullut juhannushäitä. Prinssi ja prinsessa eivät muuttaneet
yhteen, koska heidän taloutensa olisi kaatunut. He eivät myöskään
uskaltaneet mennä naimisiin, koska pelkäsivät puolisoiden välisen
elatusvelvollisuuden supistavan tuloja, vaikka he asuisivat edelleen
erillään. Rakkaus kaiken voittaa - paitsi ei Kelan leikkuria.
(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-palstalla)
