Aamuvirkkujen yhteiskunta

Kun yrittää nukkua korvatulpat korvissa, kehon sisällä kohisee, humisee ja lorisee. Sydän paukuttaa kuin paalutuskone. Ei siitä mitään tule. Miten sitten suojautua ulkopuolisen maailman ääniltä, kun pitäisi saada nukkua? 

Valvon joka aamuyö. Ajatuksissani on silloin ruuhka-aika. Sisäinen pulina rauhoittuu puolessatoista tunnissa, kun unisyklin seuraava nukahtamisvaihe tainnuttaa minut.

Jotta seuraava päivä aukeaisi hyväntuulisena, on saatava kuroa yöllinen univaje umpeen aamulla. Ja ah, ne aamupäiväunet ovatkin kaikkein makeimmat; vasta silloin nukun oikeasti virkistävää unta!

Siis jos nukun. Koko muu maailma tuntuu heräävän, kun minulle olisi elintärkeää nukkua. Perheen murrosikäinen loraa suihkussa, nuorimmainen ei vielä ymmärrä kohteliaan kolistelemattomuuden merkitystä ja pitäähän minun nousta vahtimaan, että kolistelu johtaa lopulta kouluun lähtöön. Kaikki äidit tietävät, että lasten äänien aiheuttama hälytystila alkaa synnytyslaitokselta. Vain isät voivat nukkua, jos lapsi itkee.

Joidenkin tutkimusten mukaan ihmistä ei ole edes luotu nukkumaan yön läpi. Hengissäsäilymisemme kannalta on ollut parempi, että nukumme pienemmmissä pätkissä.   Entisajan ihmiset puuhailivat yöllä - tästä on kirjoitettu jopa oppaita. He ottivat päivänokosia eivätkä tiiviiseen yhteisölliseen elämään tottuneina ilmeisesti häiriintyneet toistensa äänistä. 

Tavallisena talviaamuna lumiaura kuulostaa irrottavan asvalttia Vappulantieltä. Naapuri imuroi korvan juuressa seinän takana. Toiselle on tullut vieraita kukonlaulun aikaan.

Muuta takaisin maalle, jos et kestä kaupungin ääniä, kommentoi ystäväni. No siellä vasta hullun työintoista porukkaa olikin! Sunnuntaiaamuisinkin lauloivat klapikoneet ja moottorisahat, vaikka kirkonkellot pauhasivat pyhäpäivän rauhaa.

Lohduttaa hieman, että luovien ihmisten väitetään olevan usein yöeläjiä. Mutta mitä silloin voi enää tehdä? Järjestyssäännöt komentavat hiljaisuuteen kello 22. En voi siis soittaa pianoa, en siirrellä huonekaluja, vaikka sisustusinspiraatio iskisi; sähkövatkainkin pysyköön laatikossaan. Silti kaikilla aamuvirkuilla on oikeus häiritä minun untani.

Kun talvi kääntyy kohti kevättä, aamuvirkuillekin on tarjolla pieni haaste - kesäaikaan siirtyminen. Meille aamutorkuille se on painajainen, jota vastaan taistellaan nyt jo kansalaisaloitteen muodossa. Kehotankin kaikkia, jotka pitävät kellojen vekslaamista ihmisten kiusaamisena käymään allekirjoittamassa aloitteen netissä.

Kaltaisteni aamutorkkujen kasaantuva univaje on kansantaloudellinenkin ongelma. Kuinkahan paljon tässä maassa syödään unilääkkeitä vain oman luontaisen unirytmin vastaisen työrytmin takia? Se, joka väittää, että pitää vain opetella menemään nukkumaan aikaisemmin, kokeilkoon itse nukahtamista vaikka kuudelta illalla, jos normaalisti uni tulee yhdeksältä. 

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että työelämä ja koululaitos pitäisi porrastaa ihmisten yksilöllisen uni- ja valverytmin mukaan. Uskon, että se lisäisi hyvinvointia, vähentäisi sairauspoissaoloja ja häiriökäyttäytymistä. Ennen kaikkea se parantaisi kollektiivista elämänlaatua, kun aamuäreät ja iltatorkut eivät joutuisi törmäyskurssille työmailla ja koulujen pihoilla. 

Tämä vaatisi kuitenkin massiivista korjausrakentamishanketta, jossa asuntojen äänieristystä parannettaisiin. Yhdistettynä energiatehokkuuden lisäämiseen se olisi terveyden edistämisen lisäksi ekoteko. Miten tällaisen ajatuskulun saisi läpi yhteiskunnassa, joka tuntuu nojaavan aamun tuntien tehokkaaseen käyttöön, sitä uneni eivät kerro. Taitaa siis jäädä päiväuneksi. Niiden ihanuutta en vielä ylistänytkään.

(Kolumni on julkaistu myös Länsi-Uusimaa -lehden Kirjoittajavieras-palstalla)

​

Mika Herpiölle Nahkurintorista

Haluan oikaista Kirjoittajavieraassa 7.3. esittämiäsi vääriä väitteitä vihreiden pyrkimyksestä kaataa koko Nahkurintorin kauppakeskushanke. Siitä ei ole kyse. Sen sijaan olemme esittäneet vaihtoehtoja hankkeen mittakaavaan ja toteutukseen. Haluamme kehittää kaupungin keskustaa kohtuudella ja asukkaiden toiveet huomioiden.

Tosiasiassa hankkeen kaatamista vaatineet kirjoitukset tämän lehden mielipidepalstalla eivät ole vihreiden kynästä, vaan ihan muiden kuntalaisten, joiden poliittista kantaa en tunne. He ovat kyllä mielestäni esittäneet erittäin aiheellista kritiikkiä ja toiveitaan mm. asuntojen lisäämisestä ja viihtyvyyden huomioimisesta suunnitelmissa. Omassa Kirjoittajavieras-kirjoituksessani 22.2. en vaatinut hankkeen kaatamista, vaan peräänkuulutin toteutukseen muitakin arvoja kuin kaupalliset arvot. Jälkeeni aiheesta kirjoittaneet vihreät Eero Karisto ja Ari Pihlström osoittivat huolensa nyt tyhjillään olevien kivijalkamyymälöiden tulevaisuudesta sekä liikenteen lisääntymisestä. Tyhjät liiketilat ja päästöjen lisääminen ovat ristiriidassa HINKU (hiilineutraali kunta) -hankkeen kanssa, johon Lohja on sitoutunut.

Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä, että "hyvin suunniteltu keskustakauppakeskus voi olla ympäristöteko". En missään kohtaa kirjoitustani ole esittänyt toivetta, että Nahkurintori säilyisi rikkaruohoja kasvavana asfalttikenttänä. Tämä ei ole myöskään Lohjanharjun vihreiden kanta asiaan.

Lähdin etsimään tutkimustietoa, joka osoittaisi, että kauppakeskus todella tuo Lohjalle asukkaita ja asiakkaita. En sitä löytänyt. Kirjoitit: "Nykypäivänä kauppakeskukset ovat vetovoimatekijöitä, riippumatta siitä mitä joku tutkimus sanoo." Toivoisin todella, että näinkin ratkaisevia päätöksiä kuin kaavoitus tehtäisiin vankkoihin tutkimustuloksiin pohjautuen eikä vain toteuttamalla jotain päähänpinttymää nimeltä kauppakeskus.

Kysyin lisäksi, onko meidän toimittava samoin kuin kaikki muutkin vai pitäisikö uskaltaa olla rohkea edelläkävijä ja mennä kaavoituksessa "ympäristö edellä" tukeutuen Lohjan tutkittuihin vahvuuksiin. Tämä tarkoittaa minulle sitä, että kauppakeskushankekin alistettaisiin selkeästi osaksi kokonaissuunnittelua. Mietittäisiin viimein loppuun, mihin se kävelykatu sijoitetaan, mihin saadaan avointa, viihtyisää kaupunkitilaa oleilua ja vaikka katusoittajia varten, mihin ja miten rakennetaan asuntoja, joihin pääkaupunkiseudun hintoja karkuun lähtevillä on varaa ja mikä on se lisäarvo, joka Lohjalla on tarjota. Kauppakeskus voi olla samanlainen betonimöhkäle kuin muuallakin - tai se voi olla jotain omaleimaista.

Lohjan keskusta on ruma. Se ei houkuttele ketään. Siksi kauppakeskuksen ja sen ympäristön suunnittelu oikeasti viihtyisäksi keitaaksi on ensiarvoisen tärkeää. Autot on johonkin mahdutettava, mutta ne eivät saa mennä ihmisten viihtyvyyden edelle. Ei siis uhrata parhaita maisemapaikkoja autoille, vaikka se ehkä helpoin ratkaisu olisikin. Pitivät kauppakeskusten rakentajat ja yksityisautoilua rakastavat siitä tai eivät öljyvarat hiipuvat, ilmastonmuutoksen estämisen kanssa ollaan jo turkasen myöhässä ja meidän on ihan pakko ajatella ihmisten liikkumista joukkoliikenteen parantamisen eikä yksityisautoilun näkökulmasta.

Rakennetaan siis kauppakeskus, mutta tehdään se harkitusti. Mietitään sille Lohjan vahvuuksia tukeva imago arkkitehtonisesti ja toiminnallisesti. Valta tässä asiassa pitää olla kaupungilla, ei rakennuttajalla. Mietitään, mitä muuta Lohja, kauppakeskus ja sen ympäristö voivat tarjota kuin kauppoja. Meillä on vahvaa kulttuuriosaamista ja mahtava luonto. Otetaan nämä tekijät huomioon myös, kun mietitään kaupan kehittymistä.

(Mielipidekirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaa -lehdessä)